Aivojen nesteytys.

Tämän päivän pokerivinkki vinkkaa hyvien juomien suuntaan, mitkä pitävät mielesi virkeänä pelin aikana. Yleisimmät pelaajien juomat ovat joko alkoholi-tai energiapitoisia. Molemmissa juomissa on omat hyvät puolensa. Vaikka kukaan ei neuvokaan kiskaisemaan vodka pulloa ennen matsia siinä toivossa että se parantaisi peliäsi, on todettu, että hermostuneet pelaajat saavat alkoholista sysäyksen pelata hieman aggressiivisemmin. Energiajuomat ovat tietenkin itsestäänselvyyksiä: ne nostavat keinotekoisesti energiatasoasi, joka tarkoittaakin sitä, että muutaman tunnin kuluttua energiatasosi rysähtää normaalia tasoasi alemmaksi. Harva pelaaja juo kuitenkaan pelin aikana vettä. Pelisi kannalta veden juonti on kuitenkin kannalta ja tähän on hyvä syy.

Olisi todella yksinkertaista vain sanoa, että “tämän päivän pokerivinkki neuvoo sinua juomaan enemmän vettä”, mutta ihmiset tekeävät harvoin mitään toisin elleivät he saa sille järkevää selitystä. Tutkimukset osoittavat, että ihmisten aivosolut koostuvat 85%:sti vedestä. Vaikka aivosolut saavat energiansa aineenvaihdunnan glukoosista, (kuten energiajuomista) ne voivat myös tuottaa vesivoimaa vedestä. Eli, ilman vettä ei ole energiaa.

Harmi vain ettei veden juominen turnauksissa näytä lähellekään yhtä siistiltä kuin alkoholin juominen. Siistiä tai ei, mutta jos et ole huolehtinut nestetasapainostasi et voi pelata parhaalla mahdollisella tavalla. Joten ’juo 8 lasia vettä päivässä’ ei ole aivan täysin tuulesta temmattua puhetta, sillä vesi mielesi virkeänä. Ellet päätä käyttää Texas Hold’emin Zen metodia, tulet tarvitsemaan aivojasi jossain vaiheessa.

Tässä oli päivän pokerivinkki.

Varmista, että muistat nämä vinkit, kun pelaa pokeri online.


Seuraava / Edellinen :
Hold’emin pelaamista työkseen

Monet pokerin pelaajat haaveilevat palkkatyönsä vaihtamisesta pokerin pelaamiseen. Muutaman ison voitokkaan pokeriturnauksen jälkeen tai muutaman rahakkaan pokerikuukauden lopulla tällaiset pelaajat suunnittelevat jo erokirjeensä jättämistä pomonsa pöydälle. He ovat vakuuttuneita siitä, että heidän kannattaa vaihtaa päivätyönsä pokerin pelaamiseen.

Todellisuudessa he ovat luultavimmin vain onnistuneet ratsastamaan varianssin positiivisella puolella eikä heillä ole todellista kuvaa omista tuloksistaan. Jos haluat [...]


Related Searches : ...
Sisällys


Uusin Tiedotus :
  • Aivojen nesteytys.

    Tämän päivän pokerivinkki vinkkaa hyvien juomien suuntaan, mitkä pitävät mielesi virkeänä pelin aikana. Yleisimmät pelaajien juomat ovat joko alkoholi-tai energiapitoisia. Molemmissa juomissa on omat hyvät puolensa. Vaikka kukaan ei neuvokaan kiskaisemaan vodka pulloa ennen matsia siinä toivossa että se parantaisi peliäsi, on todettu, että hermostuneet pelaajat saavat alkoholista sysäyksen pelata hieman aggressiivisemmin. Energiajuomat ovat tietenkin [...]

  • Hold’emin pelaamista työkseen.

    Monet pokerin pelaajat haaveilevat palkkatyönsä vaihtamisesta pokerin pelaamiseen. Muutaman ison voitokkaan pokeriturnauksen jälkeen tai muutaman rahakkaan pokerikuukauden lopulla tällaiset pelaajat suunnittelevat jo erokirjeensä jättämistä pomonsa pöydälle. He ovat vakuuttuneita siitä, että heidän kannattaa vaihtaa päivätyönsä pokerin pelaamiseen.
    Todellisuudessa he ovat luultavimmin vain onnistuneet ratsastamaan varianssin positiivisella puolella eikä heillä ole todellista kuvaa omista tuloksistaan. Jos haluat [...]

  • Kiertely ja vertailu.

    Tämän päivän pokerivinkki koskee nettipokerin pelaamista ja sitä kuinka sinun kannattaa valita huone, jonne menet pelaamaan. On mukava tietää että Jennifer Harman ja Chris Ferguson ovat hyviä Full Tilt Poker joukkueen pelaajia, mutta tarkoittaako tämä sitä että sinunkin kannataisi pelata Full Tilttiä? Ehkä ei. Vaikkei tällä artikkelilla olekaan mitään Full Tiltiiä vastaan, se huomauttaa ettei [...]

  • Kiintymyksen vaara.

    Tämän päivän pokerivinkki pohtii kiintymistä. Kaikenikäiset Tähtien sota-elokuvan katsoja ovat nähneet kohtauksen, jossa Jedi mestari Yoda roikkuu hikisen Luke Skywalkerin reppuselässä hänen nuoren oppipoikansa juostessa Dagobahan soiden läpi. Huolimatta siitä, että Yoda näytti vain selässä roikkuvalta vihreältä kasvaimelta, hänen todellinen tehtävänsä oli puhua Lukelle Jedi ritarien viisauksista. Vaikka osa viisauksista liittyikin käytännöllisiin neuvoihin, kuten kuinka [...]